Kaivelin viime viikolla kuolaimettomat suitset taas esille ja mentiin niillä monena päivänä. Helmi ei oikeastaan tarvi kuolainta lainkaan, ainoastaan muoto tuppaa olemaan liian matala noilla suitsilla, mutta hallintaan se ei vaikuta. Alettiin harjoitella uutena asiana laukkaväistöjä ja ne olivatkin yllättävän helppoja. Muutamana päivänä käytiin myös kentällä pyörimässä.
Sunnuntaina oltiin tunnilla ja Helmi sai hysteerisen kohtauksen, kun maneesissa oli vieraita ratsukoita, esteitä purettiin ja jonkun kuljetussuojista kuului ääntä. Se ryntäili ja loikki ihan päättömänä, mutta jatkettiin vain ratsastusta ja saatiin lopulta mentyä vastalaukkoja ihan kivasti.
Eilenkin Helmi hermoili ja riehui maasto"kävelyllä", joten mentiin kentälle ja ajattelin antaa sen ravata puhtia pois hangessa (jota ei tosin tänä talvena ole). Heti ensimmäisellä kierroksella se näki mörön ja loikkasi sivulle, jolloin jalat lipsahtivat alta ja mentiin kyljelleen. Koska näytettiin molemmat olevan ehjiä, rimpuilin takaisin selkään ja mentiin isoa kahdeksikkoa, kunnes Helmi alkoi rauhoittua ja kuunnella. Tänään tsekattiin maneesilla askellajit läpi ja onneksi heppa tuntuu liikkuvan puhtaasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti