Maailman ihanin maastoilusää, pikkupakkanen ja keväinen auringonpaiste. Tällaisella ilmalla ei kierretä maneesia vaan mennään maastoon! Alkumatka oli taas täynnä jännitystä: Helmi kävi haistelemassa lumikolaa, yritti tarmokkaasti tarpoa hankeen tutkimaan lyhtypylvästä ja säikähti vastaan tulevia tyttöjä ja aurausjälkeä. Huoh.
Ja sitten nähtiin Ravureita. Ne juoksivat radalla ohi kun olimme hiittisuoralla ja Helmi sai tyypillisen hepulikohtauksensa. Se aivan kuin räjähti joka suuntaan, hyppäsi pystyyn, käännähti 180 astetta (tai varmaan vedin sen sinne), esitti passagea ja ryntäili päättömästi. Juuri kun sain sen vähän rauhoittumaan, ravurit juoksivat meitä kohti ja kääntyivät voltilla toiseen suuntaan ja sama rulianssi alkoi taas.
Metsässä Helmi rauhoittui ja ravailtiin alkuravit - tällä kertaa siis oikeasti ravattiin. Välikäynnin jälkeen nostin laukan ja rallateltiin vajaa kilometri. Väliin taas käyntiä ja toinen laukkapätkä. Helmiä ei kyllä tarvinut hoputtaa, se lähti innoissaan heti kun otin ohjat käteen ja kysyin, mennäänkö. Yksi epävarmuuden hetki tuli, kun joku iso metsälintu lähti lentoon meidän vierestä ja Helmi jarrutti, muttei onneksi tehnyt äkkipysäystä. Laukan jälkeen otettiin taas käyntipätkä ja sitten loppuravit. Käveltiin vielä pitempää reittiä kotiin, kun Helmi oli hikinen ja puhalsi.
Kummasti tuo Helmi reagoi toisiin hevosiin justiinsa niinkuin Lili toisiin koiriin!! Onkohan ne sukua?
VastaaPoista