Kävin jo aamulla ennen töihin menoa toteamassa, että Helmi on hengissä ja hyvillä mielin. Se oli syönyt heinät ja pötköttänyt yöllä, joten olo oli varmasti turvallinen. Päivällä se oli vähän huudellut kavereille, kun joutui tarhaamaan yksin ja hääräsi tiiviisti minun mukana kun laitoin lisäköysiä aitoihin. Päiväheinätkään eivät olleet maistuneet, se oli varmaan syönyt reunojen ruohoa.
Helmi ei sitten yhtään tykkää, jos tuttu ympäristö muuttuu. Kenttä odottaa huoltoa, joten lähdimme ratsastamaan maneesiin helteestä huolimatta. Helmi oli jännittynyt jo tallilta kävellessä ja riehaantui täysin, kun kentän aitoihin oli asennettu portit. Tosi upeat hevosenkuvalla varustetut portit (joiden lähelle mennessä putoaa helvettiin). Alkuräjähdyksen jälkeen lähestyttiin porttia pää pystyssä pari askelta kerrallaan, nuuhkaistiin sitä vähän ja pujahdettiin kentälle. Vielä yksi räjähdys pois mennessä ja portista oli selvitty.
Maneesikaan ei ollut entisellään, vaan kaikki ovet olivat auki (herrajumala) ja keskelle oli laitettu (hevosia syövä) teline ratsaille nousua varten. Helmi juoksi ja huusi ja pyörittelin sitä pitkään maastakäsin, ennen kuin tohdin mennä selkään telineeltä (joka ei syönytkään hevosia). Helmi ei ollut kuulolla yhtään, joten tein piiitkään pelkästä käyntiä ja pysähdyksiä viiden askeleen välein. Kun se alkoi reagoida, tehtiin lyhyitä ravisiirtymiä. Ravi oli ihan holtitonta säntäilyä. Siirryttiin työstämään ravia ja ratsastin Helmiä todellakin pohkeen ja ohjan välissä. Pikku hiljaa Helmi rauhoittui ja kun se lopulta suostui ravaamaan estepäädyn avoimen oven ohi peitsaamisen ja pomppimisen sijaan, pysäytin ja hyppäsin villisti kehuen alas selästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti